Rodenstockin perustajan Josef Rodenstock:in miete: ”Näkemisen virheet eivät ole sairauksia, mutta ne voidaan helposti parantaa jos näköjärjestelmää tarkastellaan kokonaisuutena”.”Visual impairments are not a disease, but can be remedied very easily if you understand the system of vision in its entirety.” Tätä ajatusta vaalitaan ja se ohjaa toimintaa edelleen Rodenstockilla.
Josef Rodenstock perusti yhtiön nimellä ”Optisches Institut G. Rodenstock” Würzburgissa vuonna 1877 yhdessä veljensä Michaelin kanssa. Liiketoiminnan he aloittivat 1.1.1878 myymällä linssien ja kehysten lisäksi itse kehittelemiään mittausvälineitä. Yhtiön pääkonttori siirrettiin Müncheniin vuonna 1883 jossa se sijaitsee edelleen. Vuonna 1898 he perustivat tehtaan Bavarian metsään, missä tehdas sijaitsee edelleen. Tuotekehitys tapahtuu Münchenissä ja Regenissä tuotteiden edellyttämä valmistusprosessien kehitys. Tuotteet kehitellään siten täysin Saksassa, valmistusta on 15 eri paikassa 13 maassa. Regen on myös Rodenstockin logistinen keskus: kaikki tavarat kulkevat Regenin kautta ennen pääsyään maailmalle. Vuosikymmenien saatossa Rodenstock on kehittänyt ja patentoinut lukuisia vallankumouksellisia innovaatiota ja uudistuksia.
Vuonna 1981 yhtiö kehitti ensimmäiset muoviset moniteholinssinsä ja vuonna 1991 yhtiö otti R-kirjaimen käyttöönsä yhtiön brändimerkkinä. Rodenstock on myös saanut lukuisia erilaisia palkintoja sekä kehysten että linssien saralla.
Modernin linssiteknologian tärkein merkkipaalu on Rodenstockin vuonna 2000 lanseeraamat maailman ensimmäiset aidosti yksilölliset Impression® - moniteholinssit. Linssien perusta on yhä sama, mutta tuotetta on kehitetty yhä pidemmälle ja yhä yksilöllisemmiksi uusin teknologioiden myötä.
Vuonna 2011 käyttöön otettu ainutlaatuinen EyeLens Teknologia parantaa lähinäkemistä huomattavasti. Rodenstock on ainoa linssivalmistaja joka hyödyntää tätä teknologiaa. Samana vuonna Rodenstock lanseerasi ainutlaatuisen DNEye Scanner - laitteen, jolla silmän optiikkaa mitataan yli tuhannessa pisteessä ja siten silmän erilaisia aberraatioita saadaan minimoitua mahdollisimman hyvin. Tuloksena on tarkempaa näkemistä, paremmat kontrastit ja parempaa näkemistä pimeässä. Suomessa tuon laitteen uusin version on käytössä yli 40 Fenno Optiikka -liikkeessä ympäri Suomen.
Vuonna 2006 yhtiö julkaisi ensimmäisen digitaalisen, patentoidun 3D mitoitusjärjestelmänsä ImpressionIST®:n. Tällä hetkellä käytössä on laitteiden neljäs sukupolvi ImpressionIST®  4. Perusidea on edelleen sama, kuin Rodenstockin ensimmäisessä laitteessa; järjestelmä hyödyntää kahden kameran teknologiaa ja täten mahdollistaa linssien yksilöllisen mitoituksen äärimmäisen tarkasti.

Rodenstockin ainutlaatuinen huipputuote, Impression® B.I.G. Exact, on täysin yksilöllinen linssi, jonka rakennetta voidaan muokata täysin yksilöllisesti käyttäjän elämäntyylin ja näkemisen tarpeiden mukaan. Linssissä hyödynnetään kaikkia Rodenstockin kehittelemiä, näkemistä parantavia teknologiota, mukaan lukien DNEye Scanner -mittausta, jolla linssin voimakkuus saadaan tehtyä asiakkaan silmälle parhaiten sopivaksi 1/100 dioptrin [optisen voimakkuuden yksikkö] tarkkuudella yleisen ¼ dioptrin sijaan. Linssin takapinnan muoto ja sen myötä voimakkuus optimoidaan tuhansissa pisteissä linssin alueella ImpressionIST® – laitteella tehdyn mitoituksen perusteella kullekin asiakkaalle yksilöllisesti.

Rodenstock on Saksan johtava linssi- ja kehysvalmistaja. Rodenstockin laatukriteerit ovat äärimmäisen korkeat ja täyttääkseen nämä kriteerit Rodenstock on kehittänyt tarkat laadunvarmistusprosessit. Tuotteiden valmistuksessa Rodenstockin tärkein arvo on maksimaalinen tarkkuus ja tinkimätön laatu. Linssien valmistuksessa ydinajatus on optisten kuvautumisominaisuuksien parantaminen ennestään, käyttömukavuuden lisääminen ja asiakkaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen. Rodenstockilla pyritään jatkuvasti entistä parempaan tulokseen ja etsitään keinoja ratkaista näkemisen ongelmia entistä paremmin.
 
Rodenstockin laatulupaus
Perinteitä vaalitaan: Rodenstock on ollut innovaatiojohtava silmälasioptiikassa jo yli 140 vuoden ajan. Pitkä tutkimushistoria, loistava ammattitaito, tarkkuushionta ja älykäs teknologia viedään kaikki tuotteisiin. Tuloksena on tarkkuuden mestariteos niin materiaalin, toiminnan kuin ulkonäönkin kannalta.

Perinteet ja innovaatio yhdistyvät.
Yrityksen alkuajoista lähtien kehykset ja linssit ovat saaneet alkunsa samasta paikasta Rodenstockilla. Tähän yli 140 vuoden kokemukseen perustuvaan ammattitaitoon pohjautuen Rodenstock pystyy kehittämään uusia, vallankumouksellisia teknologisia ratkaisuja kerta toisensa jälkeen; yli 50 palkittua tuotetta on kehitetty intohimosta linsseihin ja äärimmäiseen tarkkuuteen. Rodenstockilla on tällä hetkellä noin 500 maailmanlaajuista patenttia ja patenttihakemusta linssi-, kehys- ja laiteinnovaatioista. Täydellisyys on enemmän kuin osiensa summa.
Rodenstockin laatusilmälasit:
Edistyksellinen teknologia. Ylivoimainen laatu.
 
  • Monipuolinen valikoima.
linssit ja kehykset samasta lähteestä
  • Loistavaa, äärimmäisen tarkkaa näkemistä
yksilöllisen mittatilausvalmistuksen ansiosta
  • Ihanteellinen käyttömukavuus
täydellisen istuvuuden ja rakenteen ansiosta
  • Saksalaisen insinöörityön mestariteoksia:
koko tuotekehitys tapahtuu Saksassa
  • Korkeatarkkuuksinen silmien mittaus
patentoiduilla laitteilla, jotta silmälasit sopivat sinulle täydellisesti
  • Taattua huippulaatua
äärimmäisen korkeiden vaatimusten ja tiukkojen laatutarkastusten ansiosta
 
 
Täydellistä näkemistä:
mittatilauksena valmistetuilla Rodenstockin silmälaseilla.
 
Rodenstock asettaa jatkuvasti uusia vaatimuksia näkemisen laadulle ja mukavuudelle. Rodenstockilla kysytään jatkuvasti: Miten voimme tehdä silmälasien käyttämisestä mukavampaa, kevyempää, helpompaa ja miellyttävämpää? Näin syntyvät innovatiiviset teknologiat, kuten DNEye® Scanner. Sen avulla saamme tehtyä äärimmäisen räätälöidyt linssit. Sinun täydellistä näkökokemustasi varten.
 
Miten sinulle räätälöidyt Rodenstockin moniteholinssit valmistetaan
Jokainen Rodenstockin moniteholinssi on ainutlaatuinen. Every progressive lens from Rodenstock is unique. Pohjimmiltaan jokainen silmä on erilainen. Tämän vuoksi Rodenstockin linssien valmistusta varten mitataan lukemattomia yksilöllisiä arvoja silmistäsi ja siitä, miten valitsemasi kehys istuu kasvoillasi ja kaikki nämä arvot viedään sinulle yksilöllisesti valmistettaviin Rodenstockin moniteholinsseihin. Innovatiivisten teknologioiden avulla tehdään silmälasit, jotka on valmistettu tarkasti silmiesi ja kasvojesi mukaan – jotta näet paremmin ja tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin.