DNEye SCANNER
DNEye Scanner by Rodenstock
Sormenjäljet ovat yksilölliset ja väärentämättömät. Myös silmän sormenjäljet ovat ainutlaatuiset.
Silmän sormenjälkien mittaamiseen ja tallentamiseen saksalaiset huippuinsinöörit Rodenstockilla ovat kehittäneet DNEye skannerin. Nimensä mukaisesti se skannaa silmät ja tekee uskomattoman paljon mittauksia muutamassa minuutissa. Tällainen tutkimus on mahdollista vain Fenno optikollasi.
Miksi skanner?
Skannerimittauksen nopeus tekee tutkimuksesta miellyttävän. Et ennätä väsyä, kun mittaukset ovat jo ohi molempien silmien osalta. Yksikään ihminen ei pysty samaan nopeuteen tai tarkkuuteen; viisi erilaista mittausta reilussa minuutissa. Skanner mittauksen aikana sinun ei tarvitse vastata yhteenkään kysymykseen. Esim. onko parempi vaihtoehto yksi vai kaksi.
Skanneria varten silmiin ei tarvitse laittaa mitään tippoja, mittauksen aikana mikään mittalaitteen osa ei osu silmiin, valoa ei tule häikäistymisen vertaa eli mittauksessa ei ole mitään epämiellyttävää. Kuivienkin silmien voimakkuuksien mittaaminen käy sujuvasti ja varmasti. Ja kaikki tapahtuu yhdellä laitteella Fenno optiikka liikkeessä.Kun lopuksi skannerimittaustiedot yhdistetään optikon tai silmälääkärin tekemään tutkimukseen, on käytössä ainutlaatuinen kokonaisuus näöntutkimustietoa.
Skannerilla tehtävät mittaukset
Silmien taitto-ominaisuuksien mittaaminen ja tallentaminen käy nopeasti. Silmien mittaustulokset ovat häkellyttävän monipuoliset ja tarkat. Kaikki tulokset voidaan printata mukaasi kuittipaperille; tiedot ja kuvat tallentuvat skanneriin. Silmiesi skannaustuloksien tarkastelu yhdessä tutkijan kanssa on helppoa ja näppärää vaikkapa iPadillä. Skanneri mittaa silmän taittovoiman 100 000 eri kohdasta ja linssit räätälöidään juuri vastaavilla voimakkuuksilla. Skannerin mitta-arvoilla tilatuissa linsseissä on lukuisia lisäominaisuuksia, joita markkinoiden edullisimmissa linsseissä ei kerta kaikkiaan ole. Silmälaseillasi näet niin tarkasti ja mukavasti, että hämmästyt tulosta.
Näön korjaaminen
Tutkija näyttää sinulle, miten näet ilman lasikorjausta, miten näet tavallisella linssikorjauksella ja kuinka hyvin pystyt näkemään, jos korjaukseen käytetään markkinoiden parhaita Rodenstock teknologian linssejä. Ensimmäistä kertaa tällainen vuoropuhelu on nyt mahdollista. Rodenstockin linssit eivät ole markkinoiden edullisimmat, mutta ne ovat ominaisuuksiltaan runsaimmat. Kun silmät on mitattu DNEye skannerilla, Fenno optikkosi on tehnyt lasimäärityksen ja linssien mitoituskuva on otettu ImpressionIST 3D mitoituslaitteella, saat markkinoiden parhaat silmälasit. Kaikki tieto siirretään eri vaiheiden välillä automaattisesti. Lasimääräyksen tukena on tutkimustulokset sekä Fenno optikkosi tieto ja kokemus eri linssivaihtoehtojen toimivuudesta eri näkötilanteissa. Silmälasilinssin valinnassa et ole yksin. Piilolasien sovituksen apuna skanner on korvaamaton. Silmän mitta-arvot auttavat Fenno optikkoa valitsemaan sinulle entistäkin paremmat piilolinssit.
Ensimmäistä kertaa maailmassa sinulla on mahdollisuus tarkastella näkemisen asiantuntijan kanssa tällä tavoin silmiesi sormenjälkiä. Näitä kuvia silmistäsi et ole ennen nähnyt. Saat silmiesi mitta-arvot mm. sekä pienellä pupillin koolla että isolla pupillin koolla. Voit yhdessä Fenno optikkosi kanssa päätellä, olisiko sinulla tarvetta esim. erillisiin ajolaseihin pimeällä. Skannertuloksissa on kyse ainutlaatuisesta näöntutkimisen aatelista.